perjantai, 21. joulukuu 2007

Sinne tänne, pää sekaisin.

Ne riittävät, vähintään 3 päivää on nyt kulunut saapumisestani ja joku on voinut tehdä jo katoamisilmoituksen minusta. No, toivottavasti ei kuitenkaan. Saavuin maanantaina klo 15.52 turvallisesti Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lentomatkailu meni yllättävän kevyesti ja mukavasti, vaikka taaskaan ei uni tullut silmään.

Ensimmäinen lento Johannesburgista Madridiin oli pomppuista menoa. Ilmakuoppia oli sallittua enemmän. En tiedä sitten , että oliko Isällä ilmavaivoja vai msitä kiikasti. No, kuitenkin selvittiin. Seurasin tyttöjen pelon ilmauksia, niin omat tunnelmat pysyivät varsin rauhallisina. Kateus oli kuitenkin lennon aikana kova, koska vieressäni istui pieni poika, joka saattoi heittää pitkäkseen siihen penkeille. Hän todellakin nukkui. Aivan epistä.

Madridissa havahduin valtavaan kylmyyteen. Siellä oli PAKKASTA. Voihan kiehuva swazimies. Miten Epsanjasssa voi olla pakkasta? Jotain todella kummallista on kyllä säiden osalta menossa. Selvittiin hypotermialta kuitenkin ja päästiin jatkamaan finnairin koneella kohti Suomea. Kummallista ja vieroksuttavalta tuntui, kun koneen henkilökunta puhui meille Suomea. En minä ollut moiseen tottunut. Mutta yhdellä änkytyskohtauksella siitä selvittiin. Matkan aikana alkoi pelottaa, että kun Epsanjassa oli pakkasta, niin kuinka kylmä Suomessa olisikaan. Seurailin ulkolämpötilaa lennon aikana. Ollessamme Ruotsin yllä, korkeutta ehkä 11,5 kilometriä, niin pakkasta oli noin 70 astetta. Siinä alkoi jo haaveilemaan, että eikä näissä nykyajankaan lentokoneissa ole ulkokantta. Ei onneksi ollut, muuten yllytyshullutuksellani ei olisi ollut rajoja.

Suomen kamaralle astuessani ei tuntunut läheskään niin kylmältä, kuin Madridissa. Jumala rakastaa Suomea niin paljon, että ei rankaise kylmällä ilmalla tätä maata, jee. Vanhemmat olivat jopa vastassa lentoasemalla, jee. Valkeakoskella pikainen muutaman tunnin visiitti. Matkalaukun purkaminen, eri vaatteiden pakkaaminen Kauniaisten viikkoa varten ja klo 22:n jälkeen lähtö autolla kohti Kauniaisia. Ja oi miten ihanaa olikaan rakkaalla golffillani ajella. Osasin jopa ajaa oikealla puolen tietä, vaikka loppumatkasta afrikkalainen ajotapa uhkasi ottaa vallan.  Klo 23.57 Kauniaisissa. Tuttu ja turvallinen Raamattuopiston piha. Mitä muuta voikaan tämän reissun jälkeen toivoa. Täällä saan levätä, elää ja nähdä kavereitani. Mahtavaa, että koko reissuni meni suojelusenkelien käsistä kiinni pitäen. Kiitos Jumalalle, että tarjosit näin mahtavan kokemuksen. Kiitos teille kaikille jotka olette jossain vaiheessa muistaneet rukouksissa minua. KIITOS.

Asia: Julius Swazilandiassa 16.9-17.12.2007 on loppuun käsitelty.
1151479.jpg
Huomio: Nyt siirrymme Juliuksen oikeaan elämään. Mitä Suomessa tapahtuu, kun Julius kohtaa kaikenlaista opistolla, riparilla ja kaduilla. Nyt siirrymme uuteen aikakauteen ja samalla uuteen blogiin.. Seuratkaa toki minua sinne. Osoite: http://julius.vuodatus.net/
Tuolta voitte lukea pari postaustani, jotka sain viime syksyn Utsjoen seurakuntaharjoittelussa aikaiseksi. Silloin blogikirjoittaminen ei vielä oikein maistunut, mutta nyt on vauhtia. Lukekaa ja klikatkaa siis http://julius.vuodatus.net/
Uutta asiaa tulee, joka viikko, useaankin otteeseen kenties. Alkaen tänään 21.12.2007 SIIRRY TÄNNE
SIIS!

sunnuntai, 16. joulukuu 2007

Mennään kotiin..

oo-oo
menn
ään kotiin
menn
ää kotiinpäin.

Noinhan se veisu menee.
T
ämä on se hetki, jota on jännitetty ja odotettu ja pelätty. Nyt ei tarvi enää tehdä mitään noista. Nyt voi vaan itkeä. Itkeä sitä, miksi nyt pitää lähteä pois rakkaasta Swazimaasta.  Itkeä kuin huomista ei tulisi. Nojoo, tiedättehän tunteen. Sitä se on. Ihmisellä on niin monimutkainen luonne. Välillä se haluaa jotain  ja sitten kun se hetki tulee, niin sitten ollaankin, että  no pitikö sen jo nyt tulla.


Noniin, mutta l
ähdön hetki on tasan NYT! Kello on yksitoista ja pikkubussimme starttaa Mbabanen parhaimmasta (pahimmasta), parhaimmasta( pahimmasta) bed and breakfast paikasta eli Fairladysta. Ainoa ongelma on se, että olemme nyt kolme kuukautta olleet, emmekä ole kertaakaan nähneet sitä aamupalaa. Kuka sen söi?


Aikataulumme siis on:


klo 11.00 L
ähtö Fairladysta

klo 13.00 Rajan yli niin ett
ä heilahtaa (ryömimme siis aidan alitse, koska olemme hukanneet passit)

klo 15.00 Aamupala, lounas ja p
äivällinen.

klo 17.00 Saapuminen OR Tambolle. Kyse ei ole mist
ää tamppoonifirman pääkonttorista, vaan Johannesburgin kansainvälisestä lentokentästä.


klo 21.50 L
ähtö Iberian koneella kohti Afrikan yötä.

Maanantaina klo  7.50 Saapuminen Madridin lentokent
älle. Omin jaloin, lentokoneessa tai sinkkiarkussa.

klo 10.00 (Epsanjan aikaa) L
ähtö Finnairin koneella kohti kylmää ja pimeää Härmää.

klo 15.35 Saapuminen Helsinki-Vantaalle.

Sitten Valkeakoskelle ja iltay
öllä kotiin Kauniaisiin.

Eip
ä muuta toivotaan ja rukoillaan, että matka menee hyvin.

Niin ja hei, tulkaahan vastaan Helsinki-Vantaan ulkomaanterminaalin vaastaanottoaulaan. Tuletule!!

lauantai, 15. joulukuu 2007

Se on siinä

Rästitehtävät on palautettu. Harjoittelu on loppu ja Swazi-aikaakin on alle 20 tuntia.

Tuliaiset on ostettu ja kaiken pit
äisi olla valmista. Nyt hyvillä mielin kotiin. SUOMEEN!

Kiitoksia teille jotka olette lukeneet blogia, rukoilleet reissun onnistumisen puolesta tai muuten muistaneet, ett
ä täällä olen 3 kuukautta viettänyt.

Kirjoitushaluja riitt
ää kovasti, mutta nytkin aika on lopussa. Nettikahvila menee kiinni. Mutta koska rästitehtävätkin ovat taakse jäänyttä elämää, niin mielelläni jatkaisin kirjoittamista.

Eli kysymys kuuluu jatketaanko blogitarinointia Suomen ilmi
öistä, elämän menosta, poliitkasta, urheilusta, kaikesta? Jos tahdot, että poika jatkaa mielenpurkamista niin laitahan kommenttia tulemaan. Kyllä mulla asiaa riittää( silloin tällöin asiattomuuksiakin).

Kiitos kaikille, se on menoa kohta.

Kuittaan  t
änne maanantaina jos onnistun saapumaan Suomeen.


P.S. Huomenna klo 11 ilmestyy uusi merkint
ä vielä. Siinä reittitiedot ja aikataulut paluumatkastani.

perjantai, 14. joulukuu 2007

Lopun alkua, Swazimaan loppua

Tänään on perjantai ja olen aivan lopussa. Todella stressaava viikko, joka jatkuu vielä tovin. Uskoisin, että huomenna, lauantaina klo 17 hengähdän syvään ja helpottuen, sekä keräten voimia paluumatkalle.

Suomeen paluu jännittää, niin paljon, että en olisi uskonut tätä tunnetta todeksi. 3 kuukautta on pitkä aika olla pois Suomesta. Jotenkin katkonaiseen ja reissaavaan elämään olen kuitenkin viime vuosina tottunut, joten ei tämän pitäisi olla ihmeellistä. Henkinen oman pään sisällä ja ympärillä oleva rummutus vain ajaa minut koko ajan jännittyneempään tilaan. Kyllä tämä kuitenkin tästä. Rästitehtävät ovat hyvällä mallillaan. Kirjoitettuja sivuja on kertynyt lähes sata. Yksi on vielä edessä  ja huomenna sekin palautettu. Onnellinen huokaus.

Mitäpä osaisin sanoa. Väsyttää, jännittää, mutta muuten kaikki on hyvin. Tänä iltana vielä yksi loppupalaveri, jonka jälkeen voi taas unohtaa englannin kielen taidon. Kylläpä se onkin kehittynyt tässä harjoittelun aikana.

Huomenna ja sunnuntaina tulee vielä blogiin tekstejä, joten älkää luovuttako. Vielä täällä tapahtuu ja tämä  väkinäinen jännityskirjoitus jää viikon viimeiseksi. Huomenna taas kirjoittamisen iloa.

Mitä olenkaan oppinut täällä? 1) Rästitehtävien tekeminen on rankkaa, mutta opettavaista. 2) Afrikka ei ole niin erilainen mitä ennakkoon ajattelin. Täällä on ihan mukava elää. 3) Masennus, mitä se on. Olen masentunut ja olen ollut jo pitkään masentunut. Sen olen oppinut myöntämään ja sitä pikkuisen käsittelemäänkin. Ironista tässä syksyssä on se, että samalla kun olen tajunnut olevani masentunut ja käynyt välillä todella syvällä pahan oloni kanssa, niin samalla olen saanut tehdä rästitehtäviä aiheista: masennus, skitsofrenia, mielenterveysongelmat. Lukeminen aiheista ja kirjoittaminen on ollut motivoivaa, mutta mitä alemmas mieliala laski, niin lukeminenkin muuttui mahdottomaksi. Mutta Donnerin sanoin: Lukeminen kannattaa aina.

Kun nyt olen taas kerran masennuksestani puhunut, niin mikä sopisikaan paremmin tähän loppuun kuin rakkaan bändin, Terapian kappale samasta aiheesta:

käyttäytymishäiriöitä
nukuttuja päiviä valvottuja öitä
sininen ja musta agressio
maaninen vaihe ja depressio

ja sä käännyt luojasi puoleen
sillä hän pitää sinusta huolen

miksi totuudeksi sanotaan valetta
ja valeeksi totuutta
yksinkertaista ja turvallista elämä on vain koulukirjoissa
ne sanoo pystyvänsä homman hoitamaan:
"systeemi on hyvä"
miksi hemmetissä sitten kaikki kaatuu
tämä kuilu on liian syvä

ja sä käännyt luojasi puoleen
sillä hän pitää sinusta

Niinhän se on. Huomenna taas uutta tarinaa.

keskiviikko, 12. joulukuu 2007

Olo on kuin tontulla joulutohinassa

Niin, otsikko kertoo lähes kaiken. Tämä viikko tuntuu tuovan kaiken stressin pintaan. Päivät käyvät vähiin ja kaikkea pitäisi ehtiä tekemään. Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, että aikaa olisi liian vähän. Stressi ja ahdistus vain nousevat niin suuriksi, että vaikka yritän niin en saa mielestäni riittävästi aikaiseksi. No ensi viikolla sen sitten näkee, että mikä merkitys kaikella tällä stressaamisella oli.

Pelkäänk
ö Suomea?? Mitä pelättävää nyt rakkaassa kotimaassani voisi olla. Niin, ei kai mitään. 3 kuukautta on kuitenkin pitkä aika olla pois maasta ja nyt paluun kynnyksellä sitä ehkä tulee päähän ajatus, että mitä jäi Suomessa kesken. Sanontahan kertoo: Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Voihan siellä todellisuudessa jotain ollakin, mutta Suomeen haluan, se on vissi. Ja koska joulu on tuloillaan, niin eihän mistään pitäisi liikaa huolestua. Kristus on tulossa ja Hän pyyhkii kaikki kyyneleemme.

Sekavilla fiiliksillä olen kuitenkin nyt. Onko tämä tässä? On aika aloittaa tämän 3 kuukauden swazi jakson käsitteleminen. Onko kaikki mennyt hyvin? Mitä olen saanut aikaan? Mitä voisin vielä tehdä? Mitä ajattelin ennakkoon tästä Swazimaasta? Miten ne ajatukset ovat muuttuneet? Punnitsemisen arvoisia asioita.

Aloitetaan pohtimalla tätä Swazimaan pääkaupunkia, Mbabanea jossa asustelen. Kaikkihan tietävät, jotka Juliuksen tuntevat, että on yksi bändi jonka kappaleet lämmittävät tämän kollin mieltä erityisesti. Terapia. Pitää luoda hieman ikävä kuva Mbabanesta, jotta voi ilman haikeutta lähteä Suomeen. Seuraava Terapian piisi kuvatkoon Mbabanea:

tämä kaupunki oli tyly
jo silloin kun olin pieni
viilsi haavoja mieleen
hiekkaa silmiin, soraa kieleen

mutta toisinaan
kun talvi on peittänyt kadut
ja äänet vaienneet
on hetken ajan helppo uskoa
että tätäkin kaupunkia
Jumala rakastaa

P.S. Mitähän se tarkoittaa kun talvi on peittänyt Mbabanen kadut. Noo, voitte kuvitella kuinka roskainen maa tämä on. Swazimaassa kun sanoo: Jätehuolto, niin vastaus on: mikä se on?

Tämä on Afrikka, kaikkine piirteineen.