Tiistai-aamu tuntui maanantailta. Niin raskasta oli aamulla lähteä kaikkien niiden tavaroiden kanssa tienpäälle. Taksikuski onneksi ohjasti meidät uneliaat opiskelijat bussiasemalla oikealle bussille. Niimpä sitten päädyimme jännittävän bussimatkan päätteeksi Manziniin. Ensimmäinen matka julkisilla ja vielä hengissä. Onnittelimme toisiamme peläten tulevaa matkaa. Kauhistuneina katseltiin Manzinin bussiasemaa. Siellä ei totisesti ole mitään logiikkaa, että mitkä bussit menevät minnekin. Autoja on joka suuntaan ja tiiviisti. Ja tilanteeseen tuo lisää jännitystä ja pelkoa epäilyttävän näköiset miehet. Oltiin kuultu, että Manzinin bussiasema on Swazimaan vaarallisin paikka. Jos ennen sinne tuloa ei ole joutunut ryöstön uhriksi, niin siellä se on menoa sitten. Ja niinhän siinä sitten kävi, että putipuhtaina astuimme kombiin. No ainut mistä meidät oli tyhjennetty oli pelot ja ennakkoluulot. Olin kuvitellut bussia ahtaaksi, mutta kombissa istuessani ajattelin bussia jo lämmöllä. Olimme kuin sardiineja purkissa. Tosin rujo valkoinen, kalju mies sai olla odotetusti rauhassa. Kaikki pelkäsivät mua. Mikäs siinä, voinhan mä ollakin se ikävä gangsta. Menomatkaa tietysti pidensi se, kun ei tiedetty minne pitäisi mennä. Tiistai meni reissaamiseen. Kun LDS:n työntekijä iltapäivällä tuli meitä vastaan, niin ei enää mihinkään toimeen kannattanut ryhtyä. Päivä oli menetetty. Ei muuta kuin LDS:n vierastaloon raivaamaan ötököitä pois jaloista. Ei kestänyt kauaa, kun koko huusholli oli täynnä ilmakehää tuhoavia hyönteismyrkkyjä. Moskiittoverkko oli hintansa ansainnut, vaikka elokuun lopussa Espoossa sitä ostaessani sainkin jonkun kohtauksen, kun kuulin, että palanen kalaverkkoa maksaa 50 euroa. Nyt ei kaduta enää lainkaan tuo sijoitus.

 

Keskiviikkona päästiinkiin jo ihan tosissaan tuumasta toimeen. Kun sanon sanan kenttä niin jollain voi alkaa raksuttaa aivan tietyllä tavalla. Kenttäpä hyvinkin. Ne teistä jotka ovat juhannuskonferenssissa olleet, niin tiedätte kentän. Keskiviikkona olin aivan samanlaisella kentällä. Teinejä, puhetta ja tilaa riitti, mutta meininki oli aivan erilainen.

 

Nuo ihmiset olivat kerääntyneet kentälle, koska LDS oli saapunut paikalle. Tiukkapipoiset pitäkää jälleen hermonne kurissa. Oli aika Jeesus -olo kun tultiin. Muistuu Raamatusta mieleen joku kohta, missä Jeesus oli, niin myös ihmisiä oli valtavasti. Siellä missä LDS oli, niin väkeä riitti. LDS:n työntekijät eivät silti niin mahtavia ole, että heidän takiaan kannattaisi välttämättä sankoin joukoin paikalle saapua. Carolssin mainoksessa: nälkä on tekosyy, mutta tässä kylässä se on varsin totinen syy. Ruokaa ei ole ja kynnetkin on jo pureskeltu alkupaloiks. Eikä rahaa tule mistään, koska näillä ihmisillä ei ole työtä. Leipää ja sirkushuveja oli siis tarjolla. Paikalle oli saatu pari rekkakuormallista riisiä, papuja ja öljyä. Niitä sirkushuveja tarjosi Swazimaan punaisen ristin draama-porukka. Tekivät pilaa sairauksista. Vähän pelkäsin, että miten kyläläiset siihen suhtautuisivat. Homma meni kuitenkin kuin nyrkki silmään. Tai sitten ihmiset vaan taputtivat, että saisivat moiset pellehermannit taka-alalle ja ruoan jaon käyntiin.

 

Erilainen ruokkimisihme:

Kun Raamatun ruokkimisihmeissä ruokaa oli yleensä vain korkeintaan 5 ihmisille, mutta ihmisiä useita tuhansia, niin meillä tilanne oli hieman poikkeuksellinen. Ruokaa oli valtavastiAlettiin jakaa ruokaa 2000 ihmiselle yhdessä kylässä. Valtava määrä ihmisiä, vaikka alussa näytti että paikallahan on korkeintaan vain pari sataa ihmistä. 20 kilon riisisäkkejä  ja 40 kilon papusäkkejä tuli heiteltyä melkoinen määrä. Jokainen sai 12 kiloa riisiä, 1,8 kiloa  kuivattuja papuja ja 7,5 desin öljypullon. Riisit oli gift from Taiwan, world visionin kautta toimitettu. öljy Etelä-Afrikasta, mutta papujen alkuperästä ei ollut tietoa. Ilmeisesti jotain itä-tavaraa nekin. Jokaisella “perheellä” oli sellaiset kortit, missä oli mainittu perheenjäsenet ja kirjattu mitä kyseinen perhe oli milloinkin saanut. Ehkä saman suuntaiset lappuset kuin entisajan säännöstelykortit.
 
Suhtautumisen ääripäät:

Paikalle mentäessä ihmiset olivat innoissaan saapumisestamme. Olihan määrä jakaa ruokaa. Pois lähtiessä oli aivan eri meininki. Ihmiset olivat suunnilleen vihaisia meille. Kaikille ei papuja ja riisiä riittänyt, niimpä raivo oli valtava.

 

Päivä oli todella raskas. Mentiin töihin 7 jälkeen ja päästiin hieman ennen kuutta illalla. Säkkien kantaminen otti voimille. Onneksi sää suosi. Pilvistä, 15 astetta ja tuuli.

 

Torstaina käytiin aivan Swazimaan etelä kärjessä, Lavumisassa. Siellä tavattiin hiv-positiivisia joilla oli joku projekti menossa että saivat rahaa lääkkeisiin. Ykskin kasvatti kanoja. LDS on tietty heidän tukenaan laittamassa näitä projekteja alkuun. Iltapäivällä käytiin LDS:n pankeissa. Useat niistä oli vasta tulossa. Siellä on lähes 80 kilometrin matka lähimpään "valtiolliseen" pankkiin, niimpä LDS on alaknut rankentaa pankkeja johon ihmiset voivat tuoda rahojaan. Ehkä aiemmin kerroin, että LDS tarjoaa ihmisille myös mikrolainoja. Pieniä lainoja siis, joilla ihmiset aloittavat vaikka jonkun projektin.  Jokaisen pankin alueella on joku vastuullinen kyläläinen, ei LDS työntekijä, (ei sen puoleen että ne ois vallan vastuuttomia häiskiä) joka vastaa pankin toiminnasta ja raportoi siitä sitten LDS:n työntekijälle säännöllisin välein.
 
Perjantaina olisi ollut hiv-valistusta, mutta ei lähdetty sinne enää koska päivästä olisi tullut pitkä emmekä olisi ehtinyt ennen pimeää Mbabaneen. Niinpä aamulla Matatasta bussilla Manziniin ja sieltä kombilla Mbabaneen. Paluumatka sujui yllattäen huomattavan vähin ongelmin. Oliko syynä sujuvat bussivuorot vai meidän tietoisuutemme minne mennä ja miksi