Maanantai. Onneksi aivan erilainen päivä, kuin viikko sitten. Heräämisessä ei mitään ongelmaa. Johtuisikohan siitä, että tää viikko on vapaata harjoittelusta. Taitaa näitä vapaita viikkoja tulla hieman enemmänkin tässä 3 kuukauden aikana. Tosin tokkopa tuo haittaa, koska ne viikot kun harjoittelua on, niin ovatkin sitten 24/7 viikkoja maalla.

Joskus kannattaa vain laiskotella kämpässä. Kun muut kiirehtivät kaupunkiin jalkaisin, niin mulle opettaja soitti aamupäivällä, että tahtoisinko kyydin. Tunti Mbabanessa ja sitten olikin aika lähteä tyttöjen ja diakin opettajaparivaljakon kanssa Manziniin. Swazimaan suurimpaan kaupunkiin, Swazimaan Business-maailman kehtoon. Käytiin tutustumassa katoliseen kirkkoon. Rakennus oli kyllä hieno ulkoa, mutta sisätilat eivät sitten enää aiheuttaneetkaan mitään hurraa huutoja.

Matkan tarkoitus oli kuitenkin käydä tutustumassa Manzinin tyttöjen harjoittelupaikkaan. Manzini youth care. Siellä sen taas ymmärsi, että näähän tekee oikeesti tosi tärkeetä työtä. Erityisesti Manzinissa on paljon kadulla eläviä poikia, joilla ei ole kotia, vanhempia, ei oikeastaan yhtään mitään. Noh, tää paikka sitten pitää huolta näistä nuorista. Ykskin poika oli joutunut sairaalaan ja siitä ei tiedetä oikeastaan mitään muuta kuin ikä. Toisella pojalla oli oikeuskäsittely menossa. Yout care:n työntekijät ja vapaaehtoiset pitävät sitten huolta näistä poloisista. Mun ois alunperin pitänyt mennä tuonne harjoitteluun, kun siellä ois kuulemma miespuolisesta ollut erityisen paljon apua poikien tukemisessa. Eipä siinä, tosi hyvät ja ahkerat tyypit sinne menivät harkkaansa tekemään, joten eiköhän pojat pärjää.

Illaksi kotiin joskus seitsemän aikaan. Ai niin. Autolla ajoa hieman haittasivat moottoritiellä olleet lehmät. Ei saatu pihvilihaa vieläkään. Ehkä keskiviikkona, kun mennään pohjoiseen. Tosi tarinahan on, että muutama vuosi sitten DIAKin opiskelijat ajoivat lehmäkolarin täällä keskellä yötä. Meilläkin on vielä saumoja ;)