Tiistai-keskiviikko yö oli mielenkiintoinen. Koira aloitti ulvomisen jo illalla ja jatkoi sita koko yön. Yöllä alkoi sitten myrskyamään. Katto natisi, hieman väljä ovi hakkasi jatkuvasti ja puut huojuivat niin paljon että pelkäsin koska joku niistä kaatuu. Aina välillä olin varma, että kuulin pienen pätkän musiikkia. Aivan kuin kauhuleffasta, sillä kriittisellä hetkellä. Ei sitten tarvinnut nukkua, kun siinä metelissä siitä ei tullut yhtään mitään. Lohduttavinta tässä oli se, että herätys oli jo 5.30.
Herätessäni olin ärsytetty kuin perseeseen ammuttu karhu. Kai se kuolema edelleenkin kuittaa ne univelat :) Klo 6 oli lähtö kohti pohjoista, Pigs Peakia. Ahtauduttiin kaikki 9 tyyppiä 8 hengen "tila-autoon". Se oli vaikeampaa ja ahtaampaa kuin miltä se kuulostaa. Kun autossa on kaikenlisäksi paparazeja, joiden kädet ja kamerat heilutvat pitkin poikin, niin ahdasta on. Tytötkin olivat myrskyn ja koiran takia valvoneet yön, niin jutut autossa olivat sen mukaiset. Voi Kyösti ja Sakari -parkoja. Ai ketä ne on.
Kyösti on meidän kv-kordinaattori ja Swazimaan erityisasiantuntija Helsingin Diakista. Saapui Swazimaahan viime viikon torstaina. Kyösti on nyt viikon aikana käynyt meidän kaikkien harkkapaikoissa jututtamassa harkkaohjaajia. Lähtee lauantaina takas suomeen.
Sakari taas on koko Diakin alueella toimiva tutkimusjohtaja. Hän ei ole aiemmin Swazimaassa ollut. Sakari tuli ilmeisesti tutustumaan, miten tämä meidän harjoittelu toimii tai jotain vastaavaa.
Takaisin keskiviikon riemuretkeen.Matka tuonne Pigs Peak:iin ( vapaa suomennos: 1. Possun Huippu. 2. Swazimaalainen vaatemerkki) kesti noin 1.5 tuntia. Tuollainen aika ahdettuna sardiinipurkkiin oli ei niin miellyttävä. Autohan oli aivan alitehoinenkin. Ylämäkiin hiipui, hiipui ja hiipui.
Klo 7.50. Totesimme olevamme perillä, kun Pigs Peakin keskustan jälkeen oltiin aivan metsässä. Tutut hahmot tulivatkin heti vastaan, kun kaksi meidän opiskelijaa tuli pienestä mökistään pihalle. Hyvissä ruumiin ja sielun voimissa tuntuivat olevan vaikka hekin olivat käyneet päänahkaansa repimässä paikallisen kampaajan luona, aivan kuin nuo Mbabanessakin asuvat tytöt. Seuraavaksi näimme tyttöjen harjoittelunohjaajan, keski-ikäisen amerikkalaisnaisen jonka nimi vapaasti suomennettuna on Katri Lehmä.
Aamupäivän aikana kiersimme tuolla maaseudulla 5 esikoulua. Melkoinen ero oli sekä koulurakennuksissa, että opetusmenetelmissä. Joissain opetus tapahtui hyvin heikosti rakennetussa majassa, joka oli suuruudeltaan samaa luokkaa kuin Kauniaisissa opiston uuden asuntolan huoneet. Siellä sitten 20 lasta leikki ja opetteli vaikka mitä. Jossain taas oli selkeä luokkahuone, jossa jopa sähköt ja opettamisvälineistöä. Oppimismenetelmänä oli jossain koulussa leikkiminen ja hyvin lempeä asioiden opettaminen. Toisessa esikoulussa taas keskityttiin opettelemaan asioita ulkoa ja oppilaat opettivat toisia oppilaita. Pienellä alueella oli yllättävän monta esikoulua. Siksi tuntuu ihmeelliseltä että maanantaina Swazimaalaisen sanomalehden pääotsikko oli: Ei Swazi aikuisia vuonna 2025. Melkoinen väestönkato on siis käynnissä jatkuvasti.
Pääsin koulujen kiertelyn yhteydessä matkaamaan aika mahtavalla kulkupelillä. Auton merkkiä en muista, mutta joku länsiauto se oli. Vuosimalli ehkä 88 - 92. Tuulilasi kauttaaltaan aivan halki. Tuollaisella ei Suomessa pääsisi katsastuksesta läpi. Juuri kuljettajan kohdalla oli sentin halkaisijan kokoinen pyöreä reikä. Olikohan joku joskus ampunut kuljettajaa :/ Auton lattiasta näkyi jostain kohdin maahan asti, joten täytyi asettaa jalkansa tarkoin, ettei ne menneet läpi lattiasta. Kaikkien jännittävyyden lisäksi autosta löytyi toki myös mukavuuksia. Sähköikkunat ja ilmastointi. Ikkunat olivat mikä mitenkin. Kuljettajan puolella täysin auki, pelkääjän paikalla raollaan ja takana aivan kiinni. Vaikka napista painoi, silti mikään ikkuna ei hievahtanut mihinkään suuntaan. Tuli aiemmin mieleen jo istuessani taksissa vuosimallia -90, että kuinka monessa samanikäisessä Suomi-autossa on sähköikkunat ja ilmastointi. Vastauksen tietänee itse kukin.
Taas asiaan. Iltapäivän istuin tuon Katri Lehmän kotona sohvalla yrittäen paikata viime yön univajetta. Samaan aikaan Kyösti, Sakari ja Katri neuvottelivat toisaalla. Pari tuntia vierähti siinäkin. Klo 15 oli aika lähteä paluumatkalle. Mietin viime viikon etelän keikkaa ja vertasin luontoa. Etelässä oli silkkaa tasaista maissi- ja sokeriruokopeltoa. Pohjoisessa olin tänään nähnyt selvästi kumpuilevampaa maastoa. Ruohoiset nummet olivat muistissani sekä tuhannet Sitrus-, mango- ja banaanipuut.
Peakissa pysähdyttiin ravintolaan syömään. Oli niin rasvaista pizzaa, että tuli jo saarioisten pizzoja ikävä. Väsymys sen kuin yltyi syömisen jälkeen. Se ilmeni jatkuvana nauramisena. Maisemareitillä ihmeteltiin vesialuetta ja patoa. Jos Swazimaassa on jossain vettä niin toki se täytyy hyödyntää sähköntuotannossa. Samassa paikassa näimme kyltin joka varoitti krokotiileista ja virtahevoista. Ohhoh, kyllä täällä eläimiä riittää. Aamulla olimme jo nähneet antilooppeja ja seepran.
Takaisin Fairladyssa noin klo 19. Muutaman tunnin jaksoin taistella väsymystä vastaan, mutta sitten nukahdin, vieläpä kesken futispelin.
Kommentit