Nyt kun kerran on maanantai, niin saa olla vähän myrtsi. Onko joka päivä maanantai vai kuvittelenko vain?

Kireä, varsin kireä tunnelma on vallinnut tuolla tyttöjen puolella jo vähintään pari päivää. Miksi tätä kutsutaan. Se ei voi olla ns. keski-iän kriisi, koska harjoittelusta on mennyt yksi kolmasosa. Tietenkin. Swazimaalaisen elinikäodotteen mukaan ollaan uhmaiässä. Siitä tämä siis johtuu. Mitä tapahtuukaan puolivälissä. Oivoi. Swazi elinikäodotteen mukaan silloin ollaan teini-iässä. Pitäisikö paeta, kun vielä voi.

No mutta oikeasti, menee vähän yli. Lomasuunnittelustressiä, ikävää, what ever. Joku raja pitäisi olla miten sitä käyttäydytään. Kiva olla noiden kanssa, kun nuo ovat käveleviä aikapommeja. On olemassa oikeita tapoja ja vääriä tapoja purkaa pahaa oloaan. Voi olla se 24/7  kävelevä aikapommi tai voi puhua ongelmistaan, huonosta olostaan. Mutta niin, eihän suutarin lapsillakaan ollut kenkiä. Miksipä siis tulevat (toivottavasti) sosiaalialan ammattilaisetkaan osaisivat puhua. Aivan liian paljon vaadittu. Ja kaikenlisäks, ne on naisia.

Kyllähän tää hajottaa äijyyttä. Äijäkulttuuria tarvittaisiin täällä. Kuten aiemmin taisin kylmän sodan yhteydessä mainita: liika on liikaa. Olla nyt ainut mies porukassa. Se syö todellakin miestä rotan lailla.  Etten toistaisi itseäni aivan liikaa pitää laittaa viimeinen niitti juttuun. Pelkään, että tämän kolmen kuukauden aikana kadotan sen huolettoman flow elämäntavan eli sen että voi tehdä huolettomasti mitä vaan ja jos joku nainen ihmettelee, niin voi vaan todeta: POJAT ON AINA POIKIA. Siinä vaiheessa kun tuo katoaa, niin ollaan väärillä raiteilla.